daria-shevtsova-57340.jpg
 

Tulet kuulluksi

Psykoterapiaa ja työnohjausta helsingissä

 
 

Psykoterapeutti ja työnohjaaja kari ahtiainen

Hei!

Olen psykoterapeutti, työnohjaaja sekä teologian maisteri (TM). Haluan auttaa sinua psykoterapeuttina elämäsi haasteissa, sekä työnohjaajana työelämääsi liittyvissä kysymyksissä.

Olen terveydenhuollon nimikesuojattu ammattihenkilö ja psykoterapiapalveluiden tuottaja (Valvira, KELA, HUS Palse). Tällä hetkellä voin ottaa uusia Kelan kuntoutuspsykoterapia-asiakkaita ja HUS Palveluseteliasiakkaita. Luonnollisesti myös ns. itsemaksavat asiakkaat ovat tervetulleita! Ajanvarauslinkki sivuston lopussa!

Ennen yrittäjäksi ryhtymistäni olen toiminut kasvatus - ja opetusalalla. Minulla on pitkä kokemus opetustyöstä ja opetuksen johtotehtävistä. Terapiatyötä olen tehnyt aktiivisesti jo yli seitsemän vuotta.

Työnohjaajana olen toiminut vuodesta 2005. 

 
 

Psykoterapia

Psykoterapia on asiakkaan ja psykoterapeutin välistä keskustelua, jonka tavoitteena on saada aikaan myönteisiä muutoksia asiakkaan elämässä, hänen toivomaansa suuntaan.

Psykoterapiasuuntauksia on monia. Minun lähestymistapani on ratkaisukeskeinen psykoterapia. Sen tavoitteena on auttaa asiakasta edistämään asioita hänen toivomaansa suuntaan, ja edistämään hyvää elämää. Asiakas ja terapeutti yhdessä määrittelevät ne tavoitteet, joita kohti terapiassa edetään. Painopiste on asiakkaan voimavarojen, päämäärien ja taitojen vahvistumisessa. Terapeutti on aktiivinen, tasavertainen osallistuja, asiakkaan kuuntelija ja kyselijä. Keskustelujen avulla terapeutti voi auttaa asiakasta löytämään elämäänsä uusia oivalluksia ja näkökulmia. Tyypillisiä teemoja, joihin voimme syventyä, ovat esimerkiksi uupuminen, elämän kriisit, masennus ja ahdistuneisuus. Myös elämänarvojen tutkiminen ja ihmissuhdehaasteet ovat usein arjessa vastaan tulevia aiheita. Joskus on myös tärkeää tutkia omaa lapsuutta ja menneisyyttä. Edellä mainittujen aiheiden käsittelyn kautta pyrimme parantamaan elämänlaatua ja hyvinvointia.

Ratkaisukeskeinen psykoterapia - Kelan kuntoutusterapia

Yksilöpsykoterapia on asiakaskeskeistä, tulevaisuussuuntautunutta keskusteluapua. Siinä pyritään edistämään asiakkaan toivoman muutoksen aikaansaamista nyt ja tulevaisuudessa.

Asiakkaan toiveet ja tavoitteet ovat keskeisiä keskustelunaiheita. Myös asiakkaan aiempia elämäntapahtumia voidaan tarkastella uusista näkökulmista, vaikkapa voimavaroja tai vahvuuksia antavina kokemuksina kohti toivottua tulevaisuutta. 

Yksilöpsykoterapia

 

Hakeutuminen psykoterapiaan

Psykoterapiaan voit tulla:

a) itse maksavana asiakkaana, jolloin asiakas maksaa käynnin itse. Et tarvitse lääkärin lausuntoa/lähetettä ja voit aloittaa psykoterapian heti ottamalla yhteyttä terapeuttiin. Psykoterapeutti tekee psykoterapia-arvioinnin.

b) KELA:n korvaamana kuntoutuspsykoterapia-asiakkaana. Tällöin tarvitset lääkärin diagnoosin ja sinun tulee olla hoitosuhteessa psykiatrin kanssa vähintään 3 kuukauden ajan. Tämän jälkeen tarvitset psykiatrin kirjoittaman B-lausunnon, jossa suositellaan hoitomuodoksi psykoterapiaa.

c) HUS Palveluseteliasiakkaana saatuasi HUS Palvelusetelin.

 
room-2591518_1280.jpg

Työnohjaus

Työnohjaus on oman työn tutkimista työnohjaajan avulla. Se on tavoitteellista ja luottamuksellista keskustelua työnohjaajan kanssa. Aina työnohjaus ei edellytä mitään akuuttia ongelmaa, vaan voi toimia myös ennaltaehkäisevänä toimena. Työnohjaukseen voivat tulla niin yksittäiset työntekijät, tiimit ja työyhteisötkin. Työnohjauksen tarkoitus on parantaa työssä jaksamista ja työhyvinvointia. Se parantaa myös asiakkaan ammattitaitoa sekä stressin hallintaa.

Työnohjauksesta hyötyy usein koko työyhteisö. Sen avulla lisätään työyhteisön joustavuutta ja luovuutta. Työnohjauksessa tarkastellaan omia toimintatapoja sekä työroolia, ja etsitään uusia ratkaisuja tilanteisiin, joissa työntekijä kokee työssään haasteita. Onnistunut työnohjaus vähentää asiakkaan henkistä kuormitusta ja auttaa jaksamaan työssä paremmin. Samalla asiakas oppii uusia asioita itsestään. Tämä voi parhaimmillaan parantaa työilmapiiriä ja vahvistaa kuuluvuutta työyhteisöön. 


Työnohjaus yksilöille

Yksilötyönohjaus on tiivis kahdenkeskinen prosessi, jossa tutkitaan asiakkaan henkilökohtaista työtä ja työtilanteita. Yksilötyönohjauksen tavoite on parantaa ohjattavan kykyä hallita työtään. Se on sopiva työnohjausmuoto silloin, kun henkilö haluaa kehittyä työssään tai kun jokin työhön liittyvä asia kuormittaa tai vaivaa. Yksilötyönohjaus sopii myös erilaisten työyhteisön kriisien tutkimiseen, koska se antaa mahdollisuuden tarkastella omia toimintatapoja työyhteisössä.  Yksilötyönohjaus lisää voimavaroja sekä oman työn hallintaa. 

 

Työnohjaus ryhmille

Ryhmätyönohjauksessa työskennellään jokaisen ryhmän jäsenen omien kysymysten äärellä ja myös ryhmän yhteisten kysymysten parissa.  Ryhmä muodostuu usein nimenomaan työnohjausta varten. Joskus se on työpaikalla jo valmiiksi toimiva ryhmä, kuten työtiimi. Ryhmätyönohjaus tarjoaa parhaimmillaan vertaistuen ja vertaisoppimisen. Työnohjauksessa voidaan työtapoina käyttää keskustelun ohella esimerkiksi erilaisia rooliharjoituksia.

 

Työnohjaus työyhteisöille

Työyhteisön työnohjauksessa kohteena on koko työyhteisö, sen perustehtävä, roolit ja työnjako. Työyhteisön työnohjauksessa kehitetään koko työyhteisöä ja sen toimintaa. Kohteena ovat vuorovaikutus, perustehtävä ja työyhteisön haasteet. Työnohjaus parantaa työyhteisön toimivuutta ja tehokkuutta ja voi parhaimmillaan lisätä työssä jaksamista.

 

Hinnasto

 
 

Yhteystiedot

Psykoterapia-ja työnohjauspalvelu Kari Ahtiainen -Tulet kuulluksi

kari.ahtiainen@kolumbus.fi

Y-tunnus: 2860128-9

Osoite: Annakatu 29 A 9, 00100 Helsinki.

Ajanvaraus:

https://varaa.nettiajat.fi/3634/

 

Ota yhteyttä

 

Huomaathan, että pidätämme oikeuden laskuttaa edellä olevan hinnaston mukaan peruuttamattomista ja alle 48 tuntia ennen varattua aikaa peruutetuista ajoista.